Otteita kirjasta "Naimisissa narsistin kanssa"

Kirjoittanut Marketta Joutsiniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola, Gustav Sculman

Julkaisija: Minerva kustannus

Hinta: 27,90e (postikuluineen)

"Tavallisimmin narsistin kumppani tai muut hänen lähellään elävät hakevat muutosta tilanteeseen. Narsisti on yleensä itse oman ongelmansa suhteen sokea. Hänellä ei ole sairauden tuntoa eikä hän tiedosta, että parisuhteen tai hänen omat vaikeutensa voisivat johtua hänestä itsestään. Vaikeuksien syy on hänen ulkopuolellaan kuten toisten ihmisten käyttäytymisessä, yhteiskunnassa, "tyhjänpäiväisissä" säännöissä ja laeissa. Tämän asiantilan vallitessa ei muuttumisen edellytyksiä ole. Jos narsisti kuitenkin lähtee hoidon piiriin hän käyttää saamiaan tietoja ja oivalluksia yhä taitavampaan manipulointiin jolloin hoito pahentaa hänen narsismiaan.

Kun kumppani tai ulkoinen maailma asettaa johdonmukaisesti ja lujalla tavalla rajan narsistin omahyväisyydelle ja itsekeskeisyydelle, hän saattaa joskus aidosti havahtua. Tällainen havahduttava kokemus voi olla se, että kumppani jättää hänet tai että hän menettää työpaikkansa. Tällöin hänelle voi syntyä myös aitoa syyllisyyttä. Tavallisempaa kuitenkin on, että hän häpeää itseään ja solvaa itseään tyhmyydestä: "miksi jäin kiinni, miksi en kätkenyt itseäni paremmin?" Eli miksi en ollut vielä parempi narsisti. Hän ei ajattele toista vaan itseään. Narsistin mieleen ei tule kantaa toiselle aiheuttamastaan tuskasta. Jos narsistille kuitenkin alkaa syntyä aitoa syyllisyyttä, mikä joillakin lievästi itsekeskeisillä tapahtuu, hän katuu jonkin aikaa ja haluaa ehkä muuttua. Yleensä hän kuitenkin rakentaa hyvin pian takaisin omahyväisen henkisen muurinsa eli narsistisen kuvan itsestään, ja lopettaa hoidon turhana.

Vaikka narsisti olisi joutunut oman käytöksensä mukaan pohjalle, hän löytää useimmiten keinon suojautua pahoilta asioilta, jotka voisivat motivoida hänet hakemaan apua. Suojautumiskeinoja on monia: päihdyttävien aineiden liikakäyttö, "työholismi", taloudellisen menestyksen tai vallan vimmainen hakeminen, pelihimo, jne. nämä narsistin itse itselleen luomat helpotuksen muodot korvaavat ja estävät hoitoon hakeutumisen.
Jos narsistin sairaudentunto kuitenkin onnistutaan herättämään, hän kääntää julmuutensa aluksi itseään vastaan. Hän pitää itseään halveksuttavana, heikkona ja epäkelpona samaan tapaan kuin hän aikaisemmin ajatteli muista. Hän saattaa jopa miettiä itsemurhaa. Tässä kohdassa narsisti tarvitsee tukea. Häntä hyödyttää, jos hänelle onnistutaan näyttämään, että hän kohtelee itseään yhtä epäreilusti, halveksuttavasti ja julmasti kuin muitakin.

Tuomitseva asenne ja itsensä soimaaminen tai halveksiminen ei korjaa, hyvitä eikä ratkaise mitään. Hänen kielteinen armoton asennoitumisensa jatkuu, kohteeksi on vain muuttunut hän itse. Masennus ja itsesyytökset ovat kuitenkin väistämätön välivaihe narsistin paranemisprosessissa, riippumatta siitä, tapahtuuko se hoitosuhteessa tai luonnostaan, muiden ihmissuhteiden ja elämänkokemusten esiin nostamana. Se on paradoksaalisesti askel kohti paranemista, vaikka narsisti itse saattaa kokea, ja valitettavasti monet ammattilaiset yhtyvät tähän, että masennuksen myötä hänen tilanteensa vain huononee. Luonnollisesti hän tarvitsee tukea masennukseensa, mutta se on merkki vastuuntunnon ja syyllisyydentunteen heräämisestä.
Narsistisesti häiriintyneen luonteen hoitaminen ja parantaminen on mahdollista, mutta vain silloin, jos narsisti sitä aidosti itse haluaa. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Hoito epäonnistuu paljon useammin kuin onnistuu. Narsisti ei yleensä tunnista itsellään olevan ongelmaa, ja jos hän aloittaa hoidon, hänen on vaikea sietää sitä.
Narsistit ovat hyvin herkkiä loukkaantumaan, jos heille huomautetaan, että heidän käyttäytymisensä on loukkaavaa tai pahoittaa toisen mielen. Puutteiden osoittaminen rakentavasti ei auta. Tästä seuraa, että narsistin on vaikeaa tai jopa mahdotonta oppia narsismiinsa liittyvistä kielteisistä kokemuksista. Sen sijaan, että hän kuuntelisi mitä hänelle sanotaan, hän kokee kaiken epäoikeudenmukaiseksi syytökseksi ha hyökkäykseksi hänen elämäntapaansa kohtaan. Hän syyttää arvostelun antajaa pahansuovaksi, kateelliseksi tai syylliseksi siihen, että on pahoittanut hänen mielensä. Narsisti linnoittautuu omahyväisen muurinsa taakse. Ammattilaisetkin kokivat vuosikymmeniä, että narsistisia häiriöitä ei tästä syystä ole lainkaan mahdollista parantaa psykoterapialla. On kuitenkin käynyt ilmi, että lievästi narsistiset voivat muuttua. Kun narsistille toistuvasti osoitetaan narsistisen käyttäytymisen tuhoisuus, hän saattaa poikkeustapauksissa alkaa nähdä tilanteen vahingollisuuden elämälleen. Tämä on ainoa motiivi, joka aluksi toimii, jos ylipäätään mikään toimii.
Jos omahyväisyyden muuri murtuu, narsisti voi luulla, että hän romahtaa psykoosiin. Epäilemättä todellisuudentaju tuntuukin katoavan, kun ehkä vuosikymmenien ajan huolellisesti ja voimallisesti rakennettu "todellisuus" asettuu kyseenalaiseksi. Narsismin murtuminen on kuitenkin tilapäistä, varsinkin jos ympäristö, kumppani, lääkäri tai psykoterapeutit eivät ymmärrä erottaa, mikä on masentuminen on sairaalloista ja milloin on kyseessä askel kohti tervehtymistä.

Ammattilaisen kannattelemana ja taantumisen vähetessä jonkinlainen muutos tulee vähitellen mahdolliseksi. Epäsosiaalisen ja rikollisen käyttäytymisen määrän tiedetään selvästi alkavan vähetä noin 50 ikävuoden tienoilla. Tästä voi päätellä, että narsistiset piirteet vastaavasti heikentyisivät. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä. Sen sijaan näyttöä on siitä, että narsistinen persoonallisuus ei muutu silloinkaan vaan saattaa jopa kärjistyä vanhemmiten. epäsosiaalinen ja rikollinen narsistinen käyttäytyminen tuomitaan ja sanktioidaan kun taas muita narsistisia piirteitä ei. Luonnenarsistin ylimielinen ja omahyväinen asennoituminen ja käyttäytyminen rikkovat etupäässä perheen sisäisiä ihmissuhteita, jolloin vain puoliso voi asettaa rajoja ja vaatia sanktioita.
Monet ihmiset saattavat vaikuttaa siltä, että heillä olisi narsistinen persoonallisuushäiriö. He kuitenkin oireilevat narsistisesti vain tilapäisesti ja provosoituna. Hyvissä olosuhteissa heidän ikävät puolensa eivät tule esiin, sillä heillä on runsaasti tervettä persoonaa, joka jää vaikeissa oloissa ikään kuin narsistisen puolen vangiksi. Terveempien osa-alueiden turvin he kuitenkin voivat lähteä työstämään narsistisia ongelmiaan. Heidän hoitonsa on helpompaa, sillä narsistiset ongelmat ovat rajatummalla alueella eivätkä ole niin vallitsevia.

Narsistisen häiriön hoidon tärkein tavoite on erilaisten tunteiden sietokyvyn vahvistaminen ja siten haavoittuvuuden väheneminen ja tunnesäätelykyvyn lisääminen, jolloin narsisti voi alkaa luopua suojapanssaristaan. Tämä edellyttää vastenmielisten tunnekokemusten kohtaamista ja läpityöstämistä siten, että narsisti saa ne hallintaansa. Vähitellen narsistille alkaa syntyä muiden ihmisten huomioonottamisen kykyä ja halua. Hoito kestää parhaimmassakin tapauksessa väistämättä vuosia, sillä narsismi ei ole rajattu ongelma, vaan liittyy koko persoonallisuuteen, sen lähes kaikkiin osiin.

Terapeutit tietävät yleensä kokemuksesta, että hoito useimmissa tapauksissa epäonnistuu tai saattaa jopa tehdä avun hakijan taitavammaksi narsistiksi. Terapeutin työ menee hukkaan ja samalla monen muun potilaan mahdollisuus päästä hoitoon estyy. Joskus narsisti avoimesti nauttii siitä, että hän saa huomiota ja muut kärsivät. Jos terapeutti puolestaan huomaa, että hän ei saa otetta tilanteesta eikä muutosta tapahdu, tulee terapia lopettaa. Terapian jatkaminen merkitsisi liittoutumista potilaan tuhoisan narsistisen ja sadistisen puolen kanssa, jolloin nämä puolet hänessä vain vahvistuisivat."